Ruisrock on Ruisherkun nimikkofestari

Kesä etenee nopeasti ja ensi viikolla on vuorossa kaikkien festarien äiti eli Ruisrock! Ruisrock on nimetty tietysti Ruisherkun mukaan joten tottakai olemme mukana. Meidät löytää tänä vuonna Merchandisen ja Niittylavan anniskelu välistä toisin kuin edellisvuosina. Seuraamalla tuoksua et voi erehtyä!

Suuret Oluet Pienet Panimot Tampereella 21.-23.5.2015

Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumien sarja starttaa Tampereelta tulevana viikonloppuna. Tapahtuman pääosassa ovat pienpanimoiden oluet, siiderit, long drinkit, tisleet ja virvoitusjuomat. Mikäs sen paremmin Ruisherkun kanssa maistuisikaan kuin kylmä olut! Tapahtumapaikka on Tampereen Keskustorilla hyvien yhteyksien päässä. Kun tarjolla on toista sataa erilaista panimotuotetta kaikkiaan parinkymmenen pienpanimon valikoimasta, niin valinnanvaraa riittää. Viikonlopun aikana Facebook-sivuillamme selviää varmasti…

Kalenteri kesäkaudelle 2015 alkaa hahmottua

Tänäkään kesänä ei festarikävijän tarvitse huolehtia murkinan puutteesta, sillä tulevana kesänä Ruisherkkua on taas tarjolla tutuissa tapahtumissa ja jokunen uusikin on kalenteriin laitettu. Tsekkaa keikat kalenterista Kotimaan tapahtumien lisäksi matkaamme Viroon tutkimaan miten Ruisherkku toimii Cardigansia kuunnellessa. Tervetuloa mukaan!

Kesäkausi jatkuu

Vielä on kesää jäljellä! Vaikka syysateet ovat vallanneet Suomen, ei kannata vaipua epätoivoon. Ruisherkkua on elokuussa tarjolla vielä kahdessa huikeassa tapahtumassa; Ysäribileissä Suvilahdessa ja Kokkolan Venetsialaisissa. We love 90’s Kesän suurin ysäritapahtuma kerää kokoon käytännössä kaikki kovimmat eurodance-nimet, joista suurin osa jopa näyttäisi keikkailevan alkuperäisessä kokoonpanossa. Huikeaa spektaakkelia juontamaan on kaivettu naftaliinista itse Pertti “S-Danger”…

Leivon Leipomo ja Ruisherkku yhteistyöhön

Tamperelainen Leivon Leipomo ja Ruisherkku ovat sopineet yhteistyön aloittamisesta. Jatkossa Ruisherkun raaka-aineena käytettävä ruisleipä on Leivon Leipomon toimittamaa. Ruisherkku on snacks-tyyppinen pikaruokakonsepti, joka koostuu lämpimänä tarjoiltavista valkosipulivoissa paahdetuista ruisleipäpaloista lisukkeineen. Ruisherkkua tarjotaan erilaisissa kesätapahtumissa ympäri Suomen jo kolmatta vuotta. “Ruisleivässä tärkeintä on hyvän maun lisäksi oikea koostumus ja ruispitoisuuden on oltava riittävän korkea. Leivon Leipomolla on…

Seinäjoen Vauhtiajot 24.-27.7.2014

Seinäjoen Vauhtiajot vietti viime vuonna 10-vuotisjuhliaan. Tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa Pohjanmaan kovimpana kesätapahtumana. Rockia Tänä vuonna iltatapahtumien määrä on kasvanut jo kolmeen, mikä lupaa hyvää musiikinystäville. Vetonauloina ovat mm. Cheek, Happoradio, Lauri Tähkä, Jukka Poika ja Yö. Tapahtuma-alue on tuttuun tapaan aivan Seinäjoen keskustassa. Autoja Seinäjoen Vauhtiajojen autourheiluosuus palkittiin vuoden 2013 Suomen parhaana osakilpailuna. Myös…

Wanaja Festival 18.-20.7.2014

Wanaja Festival kuuluu Ruisherkun vakio-ohjelmistoon. Tänä vuonna Hämeenlinnan Linnan puistoon kokoonnutaan jo 21. kertaa. Ohjelmiston pääpaino on totutusti tutuissa kotimaisissa artisteissa, lavalle astuvat mm. Popeda, Klamydia ja Yö. Viikonloppuna järjestetään varsinaisen festivaalin ulkopuolella kaksi puistokonserttia. Lauantaina Linnan puiston täyttää Vesa-Matti Loiri All Stars ja sunnuntaina puolestaan Robin ja Mikael Gabriel.